Huskyjuttuja

## Julkaistu Siperianhusky-lehdessä 1/2005


Puheenjohtaja Papinaho lähettää ylpeänä Anna-Marin siperianhuskyvaljakon takaa-ajoon toisen päivän aamuna.

Viime vuonna aloitin koiravaljakkokisaurani Jongunverran ajojen keskeytyksellä. Olin siihen asti tietoisesti pidätellyt kisoihin osallistumista. On suuri riski, ettei ensimmäinen kisa ei jää viimeiseksi. Olen harrastanut yli kaksikymmentä vuotta partiokisoja ja arvelin, että koiravaljakkokisoihin osallistumisella olisi sama vaikutus. Kisat jäävät päälle.

Partiokisoja varten ei tarvitse hankkia kuin nastarit ja puukko silloin tällöin. Koirapuolella kulut ovat paljon suuremmat. Tämän olin havainnut jo aiemmin käytyäni seuraamassa muutamia kisoja. On kärryä, autoa, komeita rekiä ja valtavasti koiria. Annoin viime vuonna pikkurillin kisoille, saa nähdä viekö se koko käden.

Kisapaikalle vasta viime tinkaan

Saavuin kisapaikalle aamulla suoraan ajajien kokoukseen. Matkaa kotoa ei ollut kuin 210 kilometriä. Kuudelta kun starttasin, niin hyvin ehdin.

Ajajien kokouksen jälkeen juotin koirat ja aloin valmistella varusteita lähtöön. Isäntä kävi avaamassa kelkalla meille oman uran lähtöpaikalle. Siitä oli mukava startata. Ainakin Pekalla ja Lassella oli parkkipaikalta lähdössä suuria ongelmia. Koirat muistivat viime vuoden reitti ja pyrkivät väärälle uralle huolimatta painavasta komennosta ja jarrun kirskeestä.

Kovasti on harjoiteltu

Koirat ovat vuoden aikana opetelleet tapaamaan uusia koiria. Viikoittain olemme Palosen ajoissa (ishs.blogspot.com) nähneet muita ja totutelleet koiramaiseen elämään. Jonkun verran olemme ohitelleet toisia valjakoita. Tämä näkyi hyvin Jongun ajoissa. Ohitukset sujuivat kohtalaisesti. Koirat säilyttivät malttinsa ja turhaa stressaantumista ei näkynyt. Koirien mahat toimivat hyvin eikä ripulia tai edes löysää mahaa ollut kellään. Koneet olivat kunnossa. Viime vuonna muutama koira stressasi niin, että se näkyi selvästi niiden suorituksessa.

Koirat olivat tänä vuonna paremmassa kunnossa. Kilometrejä oli alla yli kaksinkertaisesti. Kunto tosin ei vielä riittänyt jatkuvaan laukkaan. Toisaalta ei laukkaan hirveästi harjoiteltukkaan. Minulle oli aiemmin kuva, että koirat ravaavat kovaa vauhtia, eikä laukkaan kannata lähteä. Nyt kun olen pari kisaa ajanut, niin aina ovat kaverit laukalla kadonneet metsän taakse. Siinä on varmaan selitys, että jäämme tunnin kärjestä yhdeksällä kympillä.

Olen talven mittaan harjoitellut koirien kanssa laukkaa käskystä. Sopivassa alamäkivoittoisessa paikassa olen kehoitellut ja kannustanut porukkaa laukalle. Nyt kisassa vielä neljänkympinkin jälkeen laukka löytyi kunhan vaan kannustusta riitti. Mitenkähän on - vetääkö tuo kärki laukalla ylämäetkin?

Varusteurheiluun en sorru

Viime vuonna matkailin mustamuovisella reellä ilman voiteita. Tälle vuodelle valmistin Kamusen jalasten päälle uuden keveän kilpareen. Reellä oli ajettu 15 kilometriä ennen kisaa. Hieman jännitti pysyykö viritys kasassa. Hienosti toimi. Helppo oli potkutella ja jalaksissa riitti luistoa.

On se uskottava, että reellä on vaikutusta. Enpä tiedä kuinka huimasti menisi, jos olisi hieno tehdastekoinen reki alla. Taidan silti ajella ylpeänä itsetehdyllä jatkossakin.

Kannatan vaelluskisaa

Kisareitti oli muuttunut viime vuodesta. Nyt ajettiin kahteen kertaan 46 kilometrin lenkki. Reilu puolet reitistä oli hyvin tampattua ja aurattua kelkkauraa. Loput oli lingottua metsätietä, johon oli satanut viitisen senttiä lunta päälle. Urat olivat todella hyvässä kunnossa. Sunnuntaina jopa liukkaita.

Minusta ajatus vaelluskisasta oli viime vuonna hyvä. Ajelimme saunomaan keskelle metsää ja seuraavan päivänä takaisin. Nyt menetimme tämän yhdessäolon hetken. Maaliintulon jälkeen monet pakkasivat kamansa ja katosivat jonnekin seuraavaan aamuun asti. Toivottavasti ensi vuonna palataan alkuperäiseen ajatukseen tai sitten on järjestettävä omat kisat Palosella vaelluspohjalta.

Ensi vuonna yritetään taas

Koirani eivät vielä ole mitään menijöitä, vaan mukavalta se tuntuu, kun viimeisillä kilometreillä pääsee kuittaamaan puheenjohtajan ohi. Sehän tuntuu jo voitolta.

Jos 90 kilometrin matkalta saisi vielä puoli tuntia pois, niin sitten oltaisiin jo Syrjäsen Pekan kannassa. Ei liene mahdotonta, kun ajattelee, että viime vuonna jäin Tervastulilla Pekasta kaksi tuntia 150 kilometrillä. Parannusta on jo tullut melkoisesti.

Minulla on vankka uskomus, että jos joku ei toimi niin ei kannata hakata päätä seinään. Kannattaa tehdä toisin. Jatkossa tarvitaan paremmat urat kotipuoleen ja vauhtia lenkkeihin ainakin joulusta eteenpäin.

Kiitos järjestäjille oivista kisoista. Ensi vuonna tullaan taas.

t. Kimmo H